Kuka on mun idoli. Esikuvia on monia, mutta ketä ihailen? Voisin vastata, että asenteen vuoksi ihailen Jannika B:tä, koska hän on "oman tiensä kulkija" ja tehnyt töitä armottomasti unelmaansa tavoitellessaan.
Jannika on kokenut samat iskut ja hylkäykset, kuten minä, mutta ei ole silti luovuttanut. Ja lopulta saavuttanutkin sen, mitä tahtoi!
 |
Jannika menetti "festarineitsyytensä" tuossa jokunen viikko sitten. Mäkin niin toivon, että joskus seisoisin festareiden lavalla ja saisin laulaa sieluni syvyyksistä festarikansalle!
Jannikalla on paljon samoja ajatuksia kuin mulla ja osittain pystyn hyvinkin peilaamaan itseäni Jannikasta. Erona taitaa olla se, että mä en oo koskaan epäillyt, ettenkö sopisi tälle alalle. Tietysti niitä epävarmuuden hetkiä on useinkin, mutta silti koen, että mä kuuluisin siihen työhön. Yhtenevänä tekijänä meillä on se, että molemmat päätti heittäytyä tähän täysillä. Mun kohdalla se tarkoitti sitä, kun päätin vastavalmistuneena lähihoitsuna, että en halua vielä työelämään, vaan haluan kokeilla siipiäni musiikin opiskelussa. Muutin vuodeksi Orivedelle ja opiskelin kokopäiväisesti musiikkia. Sen vuoden työ palkittiin, kun pääsin kolmannella yrittämällä vihdoin Tampereen ammattikorkeakouluun teatterimuusikko-linjalle. Välillä vieläkin ihmettelen, kuinka näin nyt oikeasti kävi! :)
Oon aina tiennyt, että musiikki on se mun juttu ja onneksi tajusin sen, että mun kuuluu opiskella sitä vielä lisää ja kehittyä niin pitkälle kuin vaan on mahdollista. Haaveita mulla on paljon; menestyä laulajana, olla hyvä säveltäjä (säveltää myös muille kuin itselleni), kehittyä instrumentaalimusiikin säveltäjänä ja mahdollisesti olla musiikkileikkikoulunopettaja tai musiikkiterapeutti.
Tuon kaiken lisäksi toivon saavani joskus terveitä lapsia, oman talon ja auton.
Pitäisikö mun siis repäistä ja jättää kaikki muu kesken ja tehdä vain ja ainoastaan omaa musiikkia? Se on käynyt mielessä kieltämättä. Tosin ainakin tällä hetkellä kaikki langat on melko hyvin mun kätösissä ja handlaan aika hyvin sen kaiken. Musiikin parissa keikkailun lisäksi hoidan kaiken muun, kuten promootion, kontaktit ja tietysti musiikin säveltämisen ja sanoittamisen. Nyt kesällä kiireisenä pitää lisäksi kolmivuorotyö. Sitten syksyllä jatkuu taas koulu ja lupasin mun lauluopelle, että panostan kouluun 150 prosenttisesti, koska mulla on kuulemma rahkeet vaikka mihin.
Välillä on ihana käpertyä kultani kainaloon tai viettää iltaa kaveriporukalla. Tuntuu, ettei kaikki ole sitä kiireellisyyden määrää tajunneet, joka on tosi harmillista. Uskon silti, että ne uskollisimmat ystävät pysyvät rinnalla "no matter what". :)
Uskon, että kaikille tämä "omantien kulkeminen" ei toimi, koska välillä "kovapäisemmälläkin" meinaa pää vähän pehmetä. :D Mutta tiedostan myös sen, että vieläkin enemmän saisin tehdä hommaa tämän eteen. Mä taidan vaan pitää mun tämän hetkisestä elämästäni, enkä halua luopua mistään siinä. Oon niin kunnianhimoinen, ettei mun luonne varmaankaan antaisi periksi jostain luopumista.
Jostain se aika on karsittava, mutta kaikki palkitaan ja kaikella on tarkoituksensa. Näin mä uskon.
" Mä uskon, että sun panostus palkitaan jotenkin ihan sairaan isosti, et pankki räjähtää!" - eräs ihana ystävä kerran sanoi
Tänään soitellessani pianoa, muistui mieleen yhden ihmisen sanat ja hyvin epäileväinen katse, kun sanoin haluavani opetella soittamaan Yann Tiersenin Amelien. Se on kyllä tosi vaikee, en mäkään sitä heti oppinut.."
Ja niin vaan soittelen sitä yhä tänäkin päivänä( sen opetteluun meni pari kuukautta?) ja voisin lisätä, ettei se ole enää mikään haasteellisin. Jos vaan jotain haluaa niin lujaa, niin minkään ei pitäisi antaa estää sitä.
Mä aion näyttää niille kaikille epäilijöille, että musta on tähän.
Käykäähän tykkäämässä ja toivomassa YleX:n sivuilla mun Wreckage of a good girl- biisistä sekä faniutua voi myös facebookissa!
Ihanaa viikkoa! :)
- Siru
