Cindyn, Leenan, Pirjon ja Marjatan lyhyt tie

Heippa! Tänään loppui ensimmäinen Näty:n eli näyttelijäntyön kurssi. Opettaja halusi viettää viimeisen tunnin meidän kanssa Pyynikin näkötornissa kuuluisien munkkien merkeissä. Kerrattiin kuluneen kurssin aikaansaamia fiiliksiä ja puhuttiin tulevaisuudesta.

Itselläni suurin kynnys oli sisäinen muurin rikkominen. Oon vuosien saatossa rakentanut jonkin sortin muurin näyttelemiseen, vaikka näyttelemisestä tykkäänkin. Opettajan kanssa yhdessä naurettiin mun tuskailuille, kuinka jotkut tehtävät selkeästi v*tutti mua. Ei niinkään, että olisi hävettänyt lattialla möyriminen, vaan jotenkin ne tuntui vaan niin naurettavilta ja turhilta. Opettaja oli kovin ylpeä siitä, että kykenin menemään sen v*tutuksen yläpuolelle. :)
Väittäisin, ettei se muuri ole kokonaan kadonnut, vaikka huvennut onkin minimaaliseksi. Pieni "omantunnon muuri" onkin hyvä olla, että tietää mihin kykenee ja mitä on valmis tekemään.

Mahtavinta ja mielenkiintoisinta kurssissa oli, että miten pienestä voi saada aikaan niin suurta.
Lehdestä leikatuista pienistä, satunnaisesti valituista tekstin pätkistä sai aikaan näytelmän improamalla. Mun omassa tekstissä luki pitkä lista asioita: "sanomalehtiä, kahvikuppi..." ja lopulta näyttelin improamaani henkilöä, Cindyä. Cindy on dekkarikirjailija, joka kirjoittaa parhaillaan uutta kirjaa. Kirjan taustatyötä tehdessään hän huomaa kamerapuhelimessaan "jotain, mikä ei kuuluisi olla", ja lopulta vainoharhaisuus pääsee valloilleen. Hän kuvittelee "niiden" jopa seuraavan.
Cindy tapaa kolmen ystävänsä kanssa kahvilassa, joka on eurooppalaisessa, määrittelemättömässä kaupungissa. Kolme omanlaista persoonaansa ottaa vastaan Cindyn "sekopäisyyden" kukin omalla tavallaan; Pirjo kirkuu ja eläytyy täysin Cindyn tarinaan, Leena uskoo "sen jonkun" olleen Jumalan lähettämä enkeli. Tv-psykologi Marjatta taas vastaa asiaan tuttuun tapaan kyynisesti ja skeptisesti.
Yhdistettiin improttuihin hahmoihin myös klassikkotekstistä monologit. Osasin sisäistää tekstini jotenkin yllättävän helposti ja tuntui luonnolliselta näytellä sitä.
Valitettavasti musikaaliproduktio ja muut kiireet vei nätystäkin aikaa, joten meidän impro jäi kesken, eikä päästy esittämään siitä demoa.

Musta tuntuu, että sisäinen näyttelijäni on vihdoin herännyt talviuniltaan tähän maailmaan!

Huomenna voisin kertoa Teille viikonlopustani Helsingissä!:)
Halit <3