tiistai 2. huhtikuuta 2013

Julkkariviikko

Pikakerrontaa mun elämän sisällöstä lähipäivinä.

Valitettavasti en päässyt jatkoon Fighting Star-musikaalin auditionin finaaliin. Kiitos kuitenkin suuresti äänestäneille!:)

Pääsiäinen kului töissä päiväkodissa. Pääsiäisen aikana myös hiottiin poikien kanssa julkkarikeikan setti rautaiseen kuntoon. Enää muutama päivä, enpä malta odottaa!
Olin pitkäperjantaina kahvilla Vaasan Ikkunan toimittajan kanssa. Haastattelutuokio vähän venyi, kun meillä oli niin mielenkiintoiset keskustelut. Haastattelu on tulevan keskiviikon Ikkunassa.
Kaveriporukka meni sunnuntaina baariin, mutta minä iltavuoron jälkeen käväisin autolla bileissä ja lähdin untenmaille, kun muut lähti baareilemaan. Ei sopinut mennä silmät ristissä töihin!

Tänään aamusta ennen junanlähtöä olin haastattelussa Radio Vaasassa! Haastattelu tulee ulos perjantaina klo 13.30 ja silloin yksi biisini saa radion ensi-soittonsa, joten korvat kuulolla te, jotka ette pääse perjantaina paikalle julkkari-bileisiin!

Junassa meinasin nukahtaa pystyyn. Laulutunnin jälkeen olikin vuorossa parturireissu GLOHAIR Hiusmuotoilukoululla. Kyllä kannatti mennä opiskelijalle, hieno jälki ja punapää hehkuu jälleen!

Oon tänään ollut myös paastolla. Innostuin Ylellä tulleesta dokumentista, joka kertoi erilaisista paaston muodoista ja niiden hyödyistä. Itse kokeilin paastoa mielenkiinnon vuoksi. Olo ollut aika jees koko päivän! Nälkä ei ole sellainen ylitsepääsemätön, mutta kannattaa varmuuden vuoksi kantaa paastopäivänä jotain pientä naposteltavaa (porkkanat), jos tuliskin ihan huono olo.
Kokeilin tahdonvoimaani kaupassa, kun kävelin tahallani kaikkien maailman herkkuhyllyjen ohi ja ostin huomiseksi hyvää ruokaa(ei herkkuja). Pahin himo iski illalla, kun Samppa teki itelleen hapankorppuja. :D

Nyt enää pari päivää ep-levyjulkkariin, joka on perjantaina 5.4 El Gringossa. Showtime on 23.00! Toivottavasti löydätte paikalle mahdollisimman suurin joukoin, ois mukava jakaa se ilta kaikkien teidän kanssa. Levyjä voi ostaa paikan päältä, varatkaa käteistä mukaan. :)

-Siru

Ei kommentteja: